Skip to content

Kuukausi: maaliskuu 2019

Europarlamenttivaaleissa ehdolla

Tavoitteeni ja vaalilupaukseni, jonka eteen teen kaikkeni on: ”Ei enää köyhiä 2030!” Tarkemmin köyhyydestä omalla sivullaan, tässä alla taustaa, miksi nimeomaan EU:ssa (ja Euroopan Parlamentissa) köyhyyden poistamiseksi kannattaa ja pitää tehdä töitä.

EU:n arvoja on kaikkien jäsenvaltioiden toteutettava toimissaan

Euroopan unionia ohjaavat arvot: ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Kaikissa jäsenmaissa on noudatettava näitä, joskaan esimerkiksi Suomen eduskunta tai hallitus eivät sanallakaan ole toimintansa pohjalle arvojaan aukikirjanneet.

Talouskriisien myötä EU on vahvistanut vuoden 2007 Lissabonin sopimuksen linjausta siitä, että perus- ja ihmisoikeuksien vaaliminen on osa sen toimeksiantoa. Euroopan Komissio on vuonna 2017 antanut ohjaavaksi (ei velvoittavaksi) asiakirjaksi Sosiaalisten oikeuksien pilarin, joka sisältää 20 periaatetta, joiden mukaan EU puolustaa kansalaistensa oikeutta oikeudenmukaiseen palkkaan, terveydenhuoltoon, elinikäiseen oppimiseen, työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen, sukupuolten tasa-arvoon ja vähimmäistoimeentuloon.

Espoolaisen köyhyyden poistaminen vuoteen 2030 mennessä, puhe valtuustossa helmikuussa 2019

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Köyhyys ja työ sen vähentämiseksi ei viime syksynä ollut julkisuudessa, eikä poliittisissa puheissa kovinkaan kuuma aihe, mutta valtuustoryhmämme syyskuun alussa järjestämässä seminaarissa ilmeni, että lähes kaikki valtuustopuolueet pitivät sitä tärkeänä. Taloudellisesti hyvin toimeentulevassa Espoossa köyhien määrä on verrattain pieni, joten köyhyyden poistamisen pitäisi olla meille enemmän tahto- kuin keinokysymys. Lapsiperheköyhyyden vähentämisohjelma on valtuuston tahdon mukaisesti tekeillä ja tulossa ilmeisesti ensi valtuustoon. Ilokseni myös suuri osa puolueista on nostanut köyhyyden eduskuntavaalien teemaksi, joten julkista keskustelua on sitten aloitteen jättämisen ollut enemmänkin.