tiina.ahlfors@hotmail.fi

Aluevaalit/sotevaalit 2022

Käsillä on historialliset vaalit, joissa päätetään millaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut meillä on tulevaisuudessa ja miten  pelastuslaitos tulee toimimaan. Hyvinvointialueita ei vielä ole, ei ole koskaan ollutkaan, joten nyt valittavat päättäjät ovat avainasemassa siinä, millaiset rakenteet ja valinnat ohjaavat palveluiden suuntaa muutaman vuoden sisällä. Syy uudistukselle on Suomen huoltosuhteen heikkeneminen; kansan vanheneminen ja se, että todella isossa osassa maata kunnilla ei ole varaa järjestää asukkailleen kunnon sosiaali- ja terveyspalveluja ellei jotain tehdä. Sote -uudistuksessa palveluiden järjestäminen siirtyy ns.isommille hartioille. Täällä ruuhka-Suomessa uudistus voi tuntua turhalta, mutta jo Uudenmaan sisällä alueelliset erot ovat tuntuvia.

Aluevaltuutetut aloittavat maaliskuun alussa tehtävissä, mutta virkamiehistä koostuvat väliaikaiset toimielimet ovat valmistelleet siirtymää jo elokuusta alkaen. Olen jäsenenä Länsi-Uudenmaan Vaten (väliaikainen valmistelutoimielin) poliittisessa seurantaryhmässä ainoana vasemmistoliiton edustajana. Toimimme lähinnä ohjaavana tahona valmistelulle, varsinaiset päätökset tekevät demokraattisesti valitut henkilöt. Mutta valmistelu on valtava urakka, yksin henkilöstön ja olemassaolevien sopimusten läpikäyminen ja siirtoprosessit alueille kustakin kunnasta vievät tunteja ja taas tunteja. Isoin haaste on ollut ICT -järjestelmien kilpailuttaminen sillä tavoin, että hyvinvointialueet voivat aloittaa 1.1.23. Tällä hetkellä ei ole täysin varmaa, että ehditään. Mutta päivä kerrallaan muutos etenee. Tästä pääset Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen sivuille.

Tämä kauden alkuajat ja palveluiden siirtyessä vuoden päästä alueille mennään vielä suunnilleen nykyisillä palveluille. Esimerkiksi vuokratiloissa on tämän kauden siirtymäaika. Kauden kuluessa kuitenkin siis jo valmistellaan palvelurakenne noin vuoden 2026 jälkeiselle ajalle.

Meille vasemmistoliitossa on todella tärkeää, että lähipalvelut säilyisivät. Espoon malli on ollut keskittää sotekeskuksiin (palvelutoreille) palveluita, joista saa useita palveluita yhdeltä luukulta. Alueilla tämä tulee olemaan haastavaa, joten olen vaalikoneissa sanonut, että meidän pitää vähintään terveysasemapalveluiden ydin (lääkäri- ja hoitajapalvelut ja mielenterveyspalvelut yms.) on voitava järjestää matalan kynnyksen palveluina lähellä ihmisiä. Osa palveluista varmaan tullaan keskittämään, mutta se, mitä ja minne, pitää oikeasti miettiä alueellisesti todella tarkasti. Olen nyt yltiörealisti, koska tulen kokoomusvaltaisesta kaupungista ja tiedän valtapuolueen ajatukset, mutta äänestäkää ihmiset vasemmistopuolueita, niin keskittämiskehitykselle saadaan aitoja vaihtoehtoja! Eli enemmän kuin mielelläni seison laajojen lähipalvelujen puolella.

Olen ehdolla näissä vaaleissa, koska sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaiken hyvinvoinnin ja ihmisten elämän ydintä. Ja olen alan ihminen: tämä on minun kotipesäni ydintä!  Ymmärrän tätä kenttää ja koen, että aluevaltuustoon ja mielellään aluehallitukseen täytyy ehdottomasti saada paitsi käyttäjänäkökulmaa myös alan ammattilaisten ääni kuuluviin. Ensi aluevaaleissa rakenteet on jo tehty, vaikka niitä voisikin hieman hioa. Vaikuttamisen hetki on nyt.

Hyvinvointi kuuluu kaikille – ei vain harvoille!

Teemojani olen koonnut artikkeleihin. Nettisivuni ovat tällä hetkellä vaalisivut.