Minulle kuolema on aina ollut luonnollinen teema, osa elämää. Omassa työssäni itsetuhoisuus ja kuoleman läheisyys on säännöllisesti puheissa. Teen myös vakavasti ja kroonisesti sairaiden kanssa töitä psykoterapeuttina, siksikään kuolema ei saa olla tabu.
Kuoleman läheisyyden hoidosta puhuttaessa tarkoitetaan usein saattohoitoa. Se on kuitenkin mahdollinen nykymallissa ainoastaan harvoille. Useinhan kuolema on yllättävä, jolloin saattohoitoa ei tarvitakaan. Espoon sairaalan Villa Glims on tällä Länsi-Uudenmaan alueella tietääkseni vahvin saattohoitoa antava taho. Vastaavia yksiköitä ei ylipäätään ole maassamme monia. Ihmiset kuolevat kotona ja asumisyksiköissä saaden ainakin välttämätöntä kivun hoitoa. Se ei kuitenkaan ole sama kuin laadukas saattohoito tai arvokkaan kuoleman vaatima hoito. Ongelma on, että kuoleva ja tämän läheiset (mikäli heitä on) tarvitsisivat yhden työntekijän lähes kokoaikaisen huomion. Kuolevalla voi olla pelkoja, hän tarvitisi konkreettista läsnäoloa, tarpeisiin vastaamista heti, lohduttamista. Keskustelua, kun hän vielä jaksaa keskustella.
Yksiköissä, missä henkilöstömitoitus on vedetty minimiin, tämä ei mitenkään toteudu. Lisäksi iso osa kuolee osastoilla ja yksiköissä, jotka eivät käytännössä ole henkilöstön osalta varautuneet lainkaan siihen, mitä kuoleva tarvitsisi. Tai tämän läheiset. Hoitajilla on valtavasti osaamista, mutta he eivät voi toteuttaa toiveita, jos aikaa ei ole. Lisäksi olen itse sitä mieltä, että sosiaalialan osaajia eli moniammatillisuuden laajentaminen olisi paikallaan myös saattohoidon ja palliatiivisen hoidon vaiheessa. Teologit ovat osa tiimiä ainakin sairaaloissa, mutta läheistyössä ainakin sosiaalialan osaaminen olisi tarpeen, samoin läheisten auttaminen käytännön asioiden opastamisessa kuoleman jälkeen. Viidakko on melkoinen keskellä surua. Itse ehkä aavistuksen jäävinä näkisin mielelläni myös psykoterapeuttien osaamisen hyödyntämistä kriisityön osaajina…
Arvokkaan kuoleman ja elämän loppuvaiheen varmistaminen on mielestäni yksi seikka, jolle pitää antaa enemmän huomiota. Alueellamme ollaan onneksi lähdetty jo tekemään jotain tällä saralla: Länsi-Uudenmaan kunnat ovat tehneet ohjeistuksen arvokkaan loppuelämän ja kuoleman varalle hoitokodeille (linkki)
