Sosiaalialan palveluihin kuuluvat mm. lastensuojelun, perhetyön, asumisen tuen, asunnottomuuden, aikuissosiaalityön ja maahanmuuttajen palvelut. Näissä kohtuullisen iso osa palveluista ostetaan yrityksiltä tai säätiöiltä ja järjestöiltä. Viime aikoina on ollut enemmän tapauksia, joissa ei ole saatu ostettua palveluita eli jos ei ole julkista palvelutuotantoa, asiakkaat jäävät mahdollisesti ilman apua. Rahoituksen muuttumisen vuoksi myös yhdistysmuotoinen ei-voittoa-tuottava toiminta on ollut kovilla ja toimintoja on lakkautettu tai kavennettu, kun rahoitusta ei ole Veikkaukselta saatu riittävästi.
Sosiaalialan koulutuksissa huomioidaan yhteiskunnallisten rakenteiden, yhteisöjen ilmiöiden ja ihmisten välisten välisten suhteiden vaikutukset yksilöön. Ne näkyvät työntekijöiden työotteessa ja ammattitaidossa. Ihminen ei elä umpiossa, vaan on aina osa isompaa kokonaisuutta halusi tai ei. Hyvinvointipalveluissa tämä olisi huomioitava minusta laajemminkin.
Sote -palveluista puhuttaessa huomio on yleensä ensimmäisenä terveyspalveluihin kuuluvissa asioissa. Lääkärille pääsy on usein väylä jatkoläheitteille (erikoissairaanhoitoon, ravitsemusterapeutille…) ja muille toimille ja tietysti ihan lääkityksen ja sairauden hoidon määrittämiselle. Järjestelmä on hyvin diagnoosikeskeinen ja diagnoosi on aina viime kädessä lääkärin tekemä. Terveydenhuollossa on perinteisesti toimittu siten, että lääkärit toimivat myös yksiköiden johtajina ja esimiehinä, mikä on alalla laajemminkin alkanut tarkoittaa terveydenhuollon osaajien valintaa johtajiksi. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten yhteiskunta- ja sosiaalitieteiden osaamista arvostettiin nykyistä enemmän, mutta niiden osuus on vähentynyt merkittävästi.
Espoossa mielenterveys- ja päihdepalvelut liitettiin samaan yksikköön 2000 – luvulla. Perinteisesti päihdehuolto on ollut sosiaalialan toimintaa, ei terveydenhuollon. Espoossa se kuitenkin yhdistettiin nimenomaan terveyspalveluihin mielenterveystyön oltua jo siellä. Olin alkuvuosina töissä kyseisessä yksikössä sosiaalialan työntekijänä. Trendi oli, että ammattikuntani väheni ja toiminnot, joissa osaamistamme hyödynnettiin, lopetettiin tai ne kaventuivat. Sosiaaliala katsoo ihmisen elämää kokonaisvaltaisesti, humanistisen ihmiskäsityksen kautta ja asiakaslähtöisesti, eikä diagnooseilla ole samalla tavalla merkitystä kuin terveydenhuollossa, missä toimenpiteet määritetään diagnoosin kautta. Oma kokemukseni on ollut, että terveydenhuollossa on ollut vaikeuksia nähdä sosiaalialan vahvuuksia tai ymmärtää sen toimintatapoja, jolloin niille ei ole annettu konkreettisesti arvoa. Jatkuvat säästövaatimukset ovat aiheuttaneet sen, että tämä ns. epämääräinen ala on nähty ylimääräisenä tai ainakin sellaisena, mistä voi nipistää, kun jostakin ”pitää”.
Moniongelmaisuus ja ongelmien vyyhti ihmisillä on vain lisääntynyt, eikä sektorimainen terveydenhuollon toimintatapa kykene vastaamaan ihmisten hätään ja tarpeisiin. Yksi hyvä esimerkki tästä on päihde- ja mielenterveysongelmien yhtäaikaisuus. Sosiaalialan lähestymistapa olisi se, että asiakas otetaan sellaisena kuin hän on juuri silloin ja aletaan auttaa askel kerrallaan rinnalla kulkien ja miettien, mikä auttaa juuri siinä tilanteessa eniten. Terveydenhuollon näkökulma taas on karrikoidusti, että ennen kuin voidaan hoitaa mielenterveyden ongelmia, on asiakkaan päihdeongelma saatava hoidettua. Mutta entä jos ongelma on, että hänen elämänhallintansa on heikkoa ahdistuksen ja masennuksen vuoksi ja hän on jäämässä asunnottomaksi vuokravelkojen vuoksi. Hän ikään kuin lääkitsee itseään päihteillä, mikä ei tietenkään auta oikeasti, mutta voi auttaa kohtaamaan tilannetta, niin että akuutisti pystyy hoitamaan ahdistavat asiat. Terveydenhuollon näkökulma on aivan ymmärrettävä, mutta asiakas hyötyisi kokonaisvaltaisuudesta eli moniammatillisuus olisi kaikkein paras tapa auttaa. Tähän tarvittaisiin lisää integraatiota palveluiden välillä, mutta ehkäpä myös toimintojen johtamisessa ja toimintojen sisällä sosiaalialan osaaminen voisi auttaa myös vaikkapa järkeistämään palveluita sen sijaan, että erikoistutaan sektoreittain vahvemmin.
Toivoisin, että terveydenhuolto ja sosiaalialan palvelut olisivat tulevaisuuden hyvinvointipalveluissa tasavertaisina ja moniammatillisina kumppaneina. Lisäksi toivoisin, että palveluita valvottaisiin nykyistä paremmin, valitettavasti erityisesti lastensuojelu on maassammekin jo isolta osalta bisnestä. Iso osa yrityksistä haluaa toimia ammatillisesti ja hyvin, jolloin kilpailutuksissa se on myös mahdollistettava (ei valita vain hinnan perusteella), mutta ostopalveluita pitää valvoa nykyistä paremmin, kyse on pääsääntöisesti asiakkaista, jotka tarvitsevat palveluita, koska heidän omat keinonsa puolustaa itseään on madaltunut.
