Skip to content

Avainsana: puoluehallitus

Vasemmistoliiton puoluehallitukseen ehdolla

Kari Uotila (ex-kansanedustaja, Espoon vasemmistoliiton valtuustoryhmän pj): ”Tiina on toiminut sitoutuneesti, motivoituneesti ja sydämellään taistellen vasemmistolle tärkeiden asioiden puolesta Espoon porvarikaupungin luottamuselimissä. Osaaminen tulee hyvään käyttöön puoluehallituksessa.”

Puoluehallitus on avainasemassa sulattelemassa ja muokkaamassa kentän viestejä toteutettavaan muotoon. Siksi olen ehdolla puoluehallitukseen tulevan viikonlopun puoluekokouksessa.

Vasemmistoliiton kasvusuunnasta

Vasemmistoliitto on minusta kuin puu: juureva, maanläheinen, uudistuva, puu, joka kurkottelee korkealle ja laajalle. Puut eivät ole erakoita, vaan ovat ja niiden on oltava vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. 30 -vuotinen puu on jo arvovaltainen, mutta vielä joustava ja mukautuva. Puu on tekijöidensä summa, myös kasvuolosuhteiden.

Tässä ajassa ulkoiset olosuhteet muokkaavat myös meidän toimintaamme ja sometuulenpuuskat heilauttelevat oksiamme miten sattuu. Silti historia ja sen moninaisuus ovat juuremme, jotka myös ruokkivat nykyistä tekemistämme. Keski-ikää lähestyvä puu on minusta arvojohtaja, jonka tulee järjestelmällisesti puolustaa jakamatonta ihmis- ja puuarvoa, elämää ilman pelkoa ja moninaisuutta, sekä taistelee eriarvoisuutta ja köyhyyttä vastaan. 30-vuotiaan puun tulee hakea lisää elintilaa. Viestinnässä on oltava ajassa kiinni olemista, herkkyyttä, kärsivällisyyttä ja monimuotoisuutta. Etenkin puun sisäisessä viestinnässä.

Mikä minä sitten olen puitani?

Olen ymmärtänyt, että näytän vakaalta männyntapaiselta, mutta on minussa paljon pajuakin. Muutokset ja ratkaisujen haku ovat omintani. Olen tehnyt pitkään mielenterveys- ja päihdetyötä kaupungilla ja järjestöissä ja nyt toimin ammatinharjoittaja-psykoterapeuttina eli pienyrittäjänä.

Olen lapsuudesta saakka muuttanut paljon ja asunut eri puolilla Suomea. Espoon jälkeen pisimpään Kuopiossa… Vaikka olen juurtumassa Espooseen ja Uudellemaalle, koen olevani pienten kaupunkien ihminen. Sydämestä majailee palanen joka paikassa, missä olen asunut – ja se kyllä näkyy myös politiikan teossani. Minulle on tärkeää yrittää nähdä eri kuplien yli.

Ja politiikka: Köyhyydessä elävien tilanteen kohentaminen on ollut se, joka politiikkaan on ajanut ja joka edelleen vahvimmin työntää eteenpäin. Silti olen vahvasti yleispoliitikko. Olen vuodesta 2008 ollut mukana aktiivisesti vasemmistoliiton toiminnassa. Luottamustehtävien osalta tärkeimpiä kouluja ovat olleet Espoon kaupunginhallitus (tällä kaudella tähän mennessä 2v.jäsen, tänä vuonna varajäsen) ja sen jaostot sekä kaupunginvaltuusto. Myös mm. rakennuslautakunta, kaupunkisuunnittelulautakunta, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta… ovat tulleet tutuiksi eri rooleissa. Espoon Kuvataidekoulun johtokunnan jäsen olen ollut niin ikään useamman vuoden ajan. Puolueessa olen ollut puoluevaltuuston varajäsen, ja puolueen nimeämänä Kuntien Takauskeskuksen valtuuskunnan varajäsenenä.

Palautteen perusteella olen laajoja kokonaisuuksia hahmottava ja yhteistyökykyinen. Osaan olla napakka, vaatia selkeyttä ja toimintaa, kun on sen aika. Toimin ihmisten asialla, en itseni.

Kokonaan toinen seikka on se, että Espoon merkitys vasemmistoliiton kannatukselle ja kasvulle on melkoinen. Meillä on potentiaalia, jota emme ole pystyneet vielä muuttamaan kannatukseksi. Espoolaisten näkyminen puolueen tärkeissä tehtävissä edistänee myös tuota kannatusjumin avaamista. Tällä kertaa ehdolla olen     minä:)