Sote -alalla ja varhaiskasvatuksessa – sekä tukipalveluissa (joista todella vähän on vaalien yhteydessä puhuttu; osa kuntien siivoojista/laitoshuoltajista siirtyy alueille, joten he ovat tässä muutoksessa mukana) eli esimerkiksi puhtaanapidon työntekijäpula ravistelee tällä hetkellä koko yhteiskuntaa. Luulen valitettavasti, että tietty kynnys on nyt ylitetty ja jos päätöksenteossa ja johtamisessa mikään ei muutu, kriisi pahenee.
Palkka on arvostuksen mittari ja palkkaus on jäänyt kauas vaativuuden taakse. Kyseessä on pitkälti rakenteellinen ongelma, johon ei ole helppoa ratkaisua, mutta ihmiset eivät enää niele sitä, että pitäisi repiä omasta ja läheistensä niskavilloista yhä vain lisää tehoja, mutta vastineeksi ei saa mitään. Eikä työstä saa tyydytystä, koska sitä ei ehdi tehdä hyvin.
Julkista sektoria on järjestelmällisesti pienennetty 1980 – 1990 – lukujen vaihteesta, jolloin Suomeen rantautui vauhdilla New Public Management – julkishallinnon johtamisen ideologia. Siinä suuri julkinen sektori nähtiin rasitteena ja sitä piti pienentää. Osana uusliberalistisen ajattelun perhettä se yhdessä verotuksen painotuksen muutoksia valtioiden ja kuntien rahoituspohjaa on nakerrettu, millä on saatu aikaiseksi näyttö siitä, että julkiseen sektoriin ei ole varaa. Lopputuloksena: palkkoja ei missään nimessä voi korottaa, ja työntekijämäärää pitää hillitä (ainakaan eläköityvien tilalle ei oteta uusia). Tätä on nyt jatkunut siis vuosikymmeniä.
Ei siis ole mikään sattuma, että sote -alan (jonka rahoitus tulee pitkälti verorahoista) tehostamistoimissa on päästy siihen pisteeseen, että ihmiset eivät enää jaksa. Ei ole enää mistä tehostaa. Allekirjoitan sen, että ajan muutokseen ja myös työelämän muutokseen pitää pystyä reagoimaan, eikä työntekijöiden jatkuva lisääminenkään ole mikään ratkaisu hyvään palveluun. Totuus on näiden välillä. Uusliberalismiin liittyy äärimmillään ajatus siitä, että markkinat hoitavat ja että julkisen vallan tehtävä ei ole puuttua mitenkään markkinoihin eli kaikki sote- palvelut pitäisi olla yritysten tuottamia. Silti yhä useammin tulee vastaan, että markkinat eivät hoida, ne eivät toimi siinä määrin, että niiden varaan voi laskea. Ne ovat hyvä renki, mutta isännyyden pitää olla julkisella.
Työntekijöiden näkökulmasta yritykset voivat olla hyviä työnantajia, jotka maksavat työehtoja parempaa palkkaa saadakseen työntekijät, joiden avulla palvelun laatu on se, millä kilpaillaan markkinoilla. Asiakkaiden ja potilaiden näkökulmasta ero on myös tuntuva. Näillä sote -markkinoilla on jo tapahtunut se, että isot ylikansalliset yhtiöt ovat luoneet johtavaa markkina-asemaa. Ne pystyvät pärjäämään kilpailutuksissa kikkailemalla hintojensa ja katteensa kanssa alussa, mutta niillä on myös todella vahvat verosuunnittelukoneistot ja lakimiesarmeijat, joilla ne varmistavat lopulta, että saavat omansa pois: sijoittajaomistajilleen maksimaaliset voitot. Itselleni tässä ei ole kysymys yrittämisestä, näiden yritysten toimitusjohtajat ovat ammattijohtajia, eivät yrittäjiä. Sijoittajat eivät ole yrittäjiä, he ovat omistajia, sijoittajia. Heille ei ole useinkaan väliä sillä, mitä karkkilalaiselle eläkeläiselle siellä tehostetussa palveluasumisen yksikössä kuuluu tai miten häntä oikeasti hoidetaan. Yrittäjävetoisissa yrityksissä sillä asiakkaalla on kasvot ja hänet useimmiten tuntee…
Kun ala on työntekijävaltainen, ainoa säästökohde, josta sitä omistajan voittoa saa kasvatettua, on työntekijäkustannukset. Palkka on se, mistä nipistetään ja kun Suomessa siihenkin on rajoja, niin sitten vähennetään työntekijöiden määrää tai otetaan vähemmän koulutettuja työntekijöitä, jos vain pystytään. Kun alan normipalkka saadaan pidettyä matalana, katetta saa enemmän. Tästä on kyse siinä, että halutaan tuoda esimerkiksi Filippiineiltä työntekijöitä. Siinä ei kuitenkaan lähdetä ratkaisemaan sitä, että ne filippiiniläisetkin väsyvät työoloihin, jos tekevät työtä kymmenen vuotta täällä ja alkavat tähyillä muita töitä tai lähtevät kouluttautumaan uudelleen vaikuttaakseen työoloihinsa. Sitten heidätkin korvataan joillakin uusilla, jotka suostuvat kohtuuttomiin vaatimuksiin pienellä palkalla.
Vastaus ei siis voi olla nykyisen toimintatavan jatkaminen, vaan olen sitä mieltä, että työntekijämäärää ja työntekijöiden aitoa vaikuttamismahdollisuutta työhönsä on lisättävä sen verran, että työ on mahdollista tehdä hyvin. Että se on laadullisesti niin hyvää, että asiakas/potilas saa sen hoidon ja avun, joka hänen tulisi juuri siitä palvelusta saada. Työntekijäpula vaikuttaa hoidon laatuun ja sen ratkaisu on työn tekemisen laatuun ja puitteisiin vaikuttaminen. Palkkauksen ohella.
Hoitajien ohella huomio on oltava sosiaalialan työntekijöissä (mm. lastensuojelu), varhaiskasvatuksessa (ei kuulu sotevaaleihin, mutta henkilöstöstä hoitajat ja sosionomit ovat sote -koulutettuja) ja tukipalveluissa.
